maanantai 14. syyskuuta 2015

Puupajailua

Pajoista vuorossa oli puu. Henkilökohtaisesti pidän puusta materiaalina, koska se on niin lämmin ja pehmeä. Täysi vastakohta metallille. Puu itsessään on myös hyvin kaunis materiaali.
   Ensimmäiseksi meille annettiin puukot käteen ja palanen puuta, josta piti vuolla propelli. Aluksi tämä vaikutti hyvin haastavalta: miten ihmeessä saisin vuoltua yhtä kauniin ja huolellisen propellin kuin mallikappale? Se osottautuikin erittäin helpoksi. Tai ainakin muodon hahmottaminen, käsivoimat sen sijaan laittoivat lievästi vastaan. Hiomalla propellista sai ihanan sileän ja pehmeän oloisen. Pehmeys varmasti johtui osittain myös sulavasta muodosta.
   Miten näin yksinkertainen kapistus voikin olla niin ihmeellinen ja tehdä niin suuren vaikutuksen. Kaikki keille työtä olen näyttänyt ovat olleet aivan ihastuneita propellista.

Valmis propelli, joka myös lentää kauniisti.

   Kun propellin oli saanut tehtyä, sai itse päättää, mitä halusi tehdä. Itse halusin valmistaa jotain käyttökelpoista ja päädyin tekemään paistinlastaa. Puuksi valitsin Visakoivun, jossa on kaunis kuviollinen pinta ja itse pidin puun vaaleudesta. Lastan muoto sahattiin suurin piirtein koneella ja loppu muoto saatiin hiomalla.


Kyllä nyt kelpaa kokkailla. :)

   Lastan valmistuttua minulla oli vielä yksi päivä aikaa keksiä jotain. Olen aina rakastanut puu koruja. Sitä, kuinka kauniita ja kevyitä ne ovat. Halusin tehdä riippuksen joka olisi hento ja siro. Käytin lastasta yli jäänyttä puunpalasta, johon piirsin korun muodon. Sahasin korun keskelle reikiä, jotka muodostavat kuvion. Sen jälkeen koru sahattiin ulkoreunoja pitkin irti. Ja loppu olikin taas hiomista. Pidän korussa erityisesti siitä, miten korun alareuna on paksumpi kuin yläreuna. Se tuo koruun eräänlaista pisaramaisuutta. Aivan kuin pisara olisi valunut ketjua pitkin alas ja on tippumaisillaan. Pidän myös siitä, miten Visakoivun kaunis kuviointi näkyy korun reunoissa.

Tähän työhön olen erittäin tyytyväinen.

Tässä kaikki työt vielä yhdessä.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti