keskiviikko 21. helmikuuta 2018

ULM-tuolit

Sain opettajani kautta asiakastyön tehdä viiden kappaleen sarja jakkaroita Lahden ammattikorkeakoululle. He lähettivät minulle piirrustukset, joiden mukaan lähdin toteuttamaan tuoleja. Ensimmäisenä tein yhden protoversion, jotta hahmottaisin hieman työn määrää ja toteutustapaa.

Tuolit ovat rakenteeltaan hyvin yksinkertaiset. Sivut ja kansi ovat koivu liimapuulevystä, jotka kiinnitetään sormiliitoksilla. Sivulevyjen väliin tulee haapapuola ja jalkojen päätyyn lattiaa vasten pyökkilistat.
Aloitin työn liimapuulevyjen teosta. Tein yhden levyn aina yhtä tuolia varten, jotta puun kuvio pysyisi samana koko tuolissa. Sormiliitokset tehtiin käsijyrsimellä, vasteen avulla.



Sivulevyjen alareunaan tein alajyrsimellä uran pyökkilistoja varten. Pyökkilistat muotoilin sirkkelillä, sekä käsihöylän avulla ja liimasin kiinni sivulevyihin. Tein pyökkilistojen keskiosaan 5mm syvennyksen.


Puolat tein valmiista haapaharjanvarresta, jota ostin kaupasta. Puolan halkaisia oli 24mm. Porasin sivulevyihin läpireiät 20mm poranterällä. Tein puolien molempiin päihin olastukset, jonka avulla tuoleja kasatessa sivulevyt pysyvät oikealla etäisyydellä toisistaan. Liimasin ja puristin tuolit kasaan häkkipuristimella.


Lopuski käsittelin jakkarat Osmo Colorin kirkkaalla puuvahalla kolmeen kertaan. Välihionnan tein hienolla teräsvillalla.

maanantai 5. helmikuuta 2018

Levyhylly

Sain asiakastyöksi olohuoneen taso, jossa olisi kolme lokeroa vinyylilevyjä varten ja jonka päällä voisi pitää levysoitinta. Materiaalina olisi koivuvaneri ja massiivikoivu.

Sahasin 18mm vahvasta vanerista levyt ulkosivuja ja sisäseiniä varten. Ulkosivujen reunat sahasin 45 asteen kulmaan. Ennen sahausta vedin reunoihin maalarinteippiä estääkseni sahan repimistä.



Liitokset tein Lamello koneella. 



Jalat ja sarjat tein massiivikoivusta. Sahasin jalat 27 asteen kulmaan. Jalkojen ja sarjojen liitokset tein Domino koneella.



Ennen tason kokoon puristamista käsittelin kaikki sisäosat Osmo Colorin vahalla. Värinä oli Kuusi. Sen jälkeen puristin tason häkkipuristimella.



Takaseinän tein 4mm koivuvanerista, jonka upotin takana oleviin huulloksiin. Käsittelin myös jalat Osmon Kuusi vahalla. Tason ulkopinnan käsittelin Bloomin Hiili puuvahalla. Kiinnitin jalat kulmaraudoilla.